Fytoestrogeenit
Tutkimukset ovat osoittaneet, että japanilaiset ja aasialaiset naiset, jotka nauttivat runsaasti fytoestrogeeniä sisältävää ruokavaliota, sairastavat harvemmin ns. länsimaisia sairauksia, joita ovat mm. sydäntaudit, osteoporoosi ja tietyt syöpälajit. Tutkijoiden kiinnostus fytoestrogeenejä kohtaan on kasvanut juuri tämän löydön myötä. Näissä maissa asuvat naiset eivät näytä kärsivän vaihdevuosien aiheuttamista kuumista aalloista tai yöhikoilusta samalla tavalla kuin länsimaiset naiset.
Fytoestrogeenit ovat kemiallinen yhdiste, jota monet syötäväksi kelpaavat kasvit tuottavat luonnollisesti. Niillä on kyky kopioida ja muuttua ihmiskehon estrogeenejä. Yleensä ne kiinnittyvät estrogeenireseptoreihin. Ne onnistuvat siinä siksi, että niiden kemiallinen rakenne on hyvin samanlainen kuin ihmisen estrogeeni.
Suurin osa tutkimuksista keskittyy isoflavoneihin, jotka ovat eräs fytoestrogeenien muoto. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kopiomalla ihmiskehon estrogeenejä tietyissä kehon osissa, isoflavonit voivat olla terveydelle hyödyllisiä. Näitä ovat mm. vaihdevuosiongelmien vähentyminen, terveen luutiheyden varmistaminen jo vaihdevuodet ohittaneilla naisilla ja verenpaineen kontrollointi.
Isoflavoneja löytyy eniten soijapavuissa ja -tuotteissa, kuten soijamaidossa, tofussa (soijapapurahka) ja soijajauhossa. Sitä voi olla myös tiettyjen yrttien, kuten puna-apilan uutteessa.
Isoflavonien saanti voidaan varmistaa joko ruokavaliomuutoksilla tai ravinnelisillä. Pelkkä muutos ruokavalioon vaatisi suuren määrän herneiden ja papujen kaltaisten papukasvien nauttimista. Nykyään markkinoilla on myös laaja valikoima isoflavonilisiä. Ne ovat pääsääntöisesti kemiallisia uutteita kapseleina. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että uutetuissa isoflavoneissa ei ole monia positiivisiä etuja. Tutkijat uskovat uutosprosessin, joka erottaa isoflavonit muista bioaktiivista aineksista, vähentävän isoflavonien tehokkuutta.
Sen sijaan Nutri5®:n kaltaiset yhdistelmät, joissa isoflavoneja ei olla uutettu, ovat paljon tehokkaampia terveydelle vaihdevuosien aikana ja sen jälkeen.